Marraskuu 2011 – Haahtela: Lumipäiväkirja

Joel Haahtelan (s. 1972) kuudes romaani Lumipäiväkirja alkaa aamusta, jolloin sataa ensilumi. Keski-ikäinen mies huomaa naisen kuvan sanomalehdessä. Nainen on Sigrid, miehen nuoruuden rakastettu. Terroristina tuomittu Sigrid oli vapautettu vankilasta 26 vuoden jälkeen. Mies kapuaa portaat ylös ullakolle. Sinne varastohäkin nurkkaan hän on tunkenut Sigridin kanssa syntyneet muistot. Avatessaan matkalaukun hän uppoutuu omaan mieleensä, pohdintoihin toteutuneista ja toteutumattomista mahdollisuuksista. Mies vaeltaa Helsingin lumisilla kaduilla, lähtee Saksaankin toiveenaan tavata Sigrid. Hän yrittää löytää vastausta siihen, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi valinnut toisin. Miehen elämässä kun huojuvat terveys, avioliitto ja yhteys masennuksesta toipuvaan tyttäreen. Haahtela kertoo tarinaa pieninä kohtauksina, keskustelujen pätkinä, esineinä, valokuvina, tunteina ja ajatuksina.

 

Piiriläiset lukevat romaanista menneisyyden pohdintaa – ja yhteiskunnallisuuttakin, kaikesta huolimatta:

 

Odotukset tästä kirjasta voivat olla, että siinä puhuttaisiin yhteiskunnallista aiheista. Silloin ei voi koko aikana antaa anteeksi, ettei Lumipäiväkirja käsittelekään terrorismia.

Tunnelma on vahva. Vaikkei tästä välttämättä muista tapahtumia, jää tunnelma mieleen myönteisenä. Päähenkilökin on myönteinen, vaikka elämässä on ollut vaikeuksia. Vaikutelma tarinasta on hurmaava, impressionistinen. Olen aivan ihastunut. Vaikutelmat ovat hienosti toteutuneet. Toisaalta mies ei ole koskaan tässä ja nyt, tarina poukkoilee koko ajan tunnelmasta toiseen. Mutta näin tulee esille miehen psyyke.

Lumipäiväkirja onkin kehityskertomus: mies käy jonkin asian läpi.

Romaania voi kuvata kahdella sanalla: mitä jos. Tällainen ajattelutapa on häiritsevä. Ihan turha on mässyttää, mitä olisi tapahtunut, jos. Mutta vanhempana tulee tosiaan mitä jos -olo.

Jännää, että kirjailija on syntynyt v. 1972, mutta kirjoittaa vanhan miehen tunnelmia. Hän porautuu omien vanhempiensa sukupolven, suurten ikäluokkien ihon alle ja korvien väliin. Luulisi sen olevan kirjailijalle vaikeampaa, kuin kirjoittaa esim. omasta ajastaan tai isovanhempiensa ajasta.

Kirja elää ikään kuin kahdessa todellisuudessa. Mikä hyvänsä pieni asia tuo assosiaatioita. Muistoja. Mutta kyllä mielikuvituskin lähtee menemään. Ajatusten karkailu on uskottavaa. Näin on todellisuudessakin. Kertoja arvostelee ystäväänsä poukkoilusta, rönsyilevästä puhetyylistä, mutta samalla hän syyllistyy itsekin syrjähtelevään kerrontaan. Ehkä Haahtelan tarkoitus on tässä jäljitellä arjessa elävän ihmisen vapaata assosiointia? Näinhän usein toimimme: elämme tässä päivässä ja arjen huolissa kiinni, mutta samalla kelaamme menneitä muistojamme ja valintojamme. Haaveilemme ja jossittelemme. Elämme siinä, mitä tässä ja nyt koemme, ja siinä mitä menneistä muistelemme ja ajattelemme. Elämme tavallaan päällekkäisissä todellisuuksissa.

Kertojalla on haavanlehtipää. Aina joka puolelta, sisältä ja ulkoa, tulee virikkeitä, jotka assosioivat, mutta mies kuitenkin toimii koko ajan. Uteliaisuus tuottaa tavoitteellisia toimia. Esimerkiksi alussa hän on sairaana, mutta hän kuitenkin ajaa itsensä selvittämään menneisyyttä. Hänen avioliittonsakin on kriisissä; hän on vieraantunut.

Menneisyyden kannalta Saksan ja Suomen rinnastus on mielenkiintoinen. Sodan jälkeen nuorten radikalismi suuntautui aivan eri suuntiin: Saksassa mentiin maan alle ja luisuttiin väkivaltaiseen terrorismiin, Suomessa tyydyttiin Tamminiemen lastenkutsuihin ja Vanhan valtaukseen. Jako toteutuu Sigridin ja kertojan elämässä.

Kertojan elämässä toisen maailmansodan kauhut ovat lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Kai kaikkia meitä sodan jälkeen syntyneitä askarruttaa kauhujen historiallinen läheisyys. Kun on itse syntynyt rauhalliseen maailmaan, on tapahtumia vaikea uskoa todeksi. Tulee tarve jotenkin torjua tämä läheisyys, todeta ettei se meitä enää koske. Emmehän me voi olla enää siitä vastuussa. Etäisyyttä sotaan lisää sekin, että menee itse asiassa pitkä aika, ennen kuin asioita alkaa todella tiedostaa. Sota on ihan toinen kokemus. Menneisyyden hallinta on tuskallista. Lumipäiväkirjan mies tuntee historian traumatisoivan painon, kun hän matkustaa tämän päivän Saksassa.

Romaani voi luvata paljon, mutta sitten siitä ei oikein saakaan mitään irti. Ehkä se pitää lukea uudelleen. Tarina on poukkoileva ja epätasainen. Joissakin kohdissa kerrontaa kulkee itse mukana, mutta sitten taas putoaa kyydistä.

Parasta kirjassa on Sigridin vanhempien kohtaaminen. Kertojan vierailu on herkullisesti kuvattu. Ehkä miehen olisi pitänyt puhua Sigridistä?

Sisällön puolesta on mielenkiintoista lukea saksalaisesta terrorismista, varsinkin kun aikaa ajattelee tämän päivän näkökulmasta. Punainen armeijakunta oli tuolloin iso asia, mutta Suomessa siitä ei samalla tiennyt tai se ei vain koskettanut. Uhreja oli aika vähän, mutta toimintatavat olivat samat kuin nykyisin. Mitä varten yhteiskunnallinen liikehdintä ei ollut meillä samanlaista? Meillä toiminta oli lempeämpää – ja yhteiskunta otti sen lempeämmin vastaan. Nykyisin terrorismi kohdistuu nimettömiin, tuolloin uhrit olivat tiedossa ja nimettyjä.

Romaanin asetelma on mielenkiintoinen: kaksi nuorta, jotka lähtivät eri suuntiin. Lukijalle jää epäselväksi, mihin miehen ja Sigridin romanssi aikanaan kariutui. Uteliaisuutta herättää se, miten Sigrid muistaisi asiat, ja miten hän tänä päivänä suhtautuisi kertojaan. Lukijana harmittaa, ettei Sigridiä löydy. Mutta ehkä näin on miehelle itselleen parempi; hän saa pitää muistonsa ehjinä.

Kiehtovaa on se, kuinka sää vaikuttaa kerrontaan. Mitä melankolisempi tunnelma, sitä enemmän sataa lunta. Kertojan käynti Sigridin vanhempien luona on oikeastaan surullinenkin kohtaus. Mieshän meinaa hukkua lumeen. Kohtaus on kuin lopun ajan kuvitelma: lumi tulee ja todella hukuttaa kaikki. Tarinan loppunäytös keväällä on jo ihan toisesta maailmasta.

Lukiessa tulee olo, että ehkä rakkaus olisi sittenkin pelastanut kaikkien suunnan.  Loppu kuitenkin pyöräyttää tarinan.

Oliko nainen kahvilassa Sigrid vai ei? Kaikki on mahdollista silloin, kun haluaa uskoa satuihin! Sigrid taisi olla ainoa, joka rakasti romaanin miestä… Ajan kuluminen muuttaa ihmisen identiteettiä. Solut ikään kuin muuttuvat; ihminen muuttuu kokonaan toiseksi. Menneeseen ei ole paluuta. Mutta menneet voi silti antaa anteeksi, kuten tuntematon nainen tekee.

Romaanin tematiikka koskettaa henkilökohtaisella tasolla, tämä mitä jos -menneisyyden jäljittäminen. Miten kirjailija pystyykään eläytymään sodan jälkeen syntyneiden maailmaan? Miten voikaan jäljittää 60-70 -lukujen  tunnelmia ja asioita? On hienoa matkata tarinan mukana menneen kuvauksiin. Lapsena ajan uutiskuvat kauhistuttivat. Tässä kirjassa asiat tulevat kauniisti rautalangasta selitettynä.  

Sattuma korjaa satoaan. Emme voi vastata siitä, miten joskus olemme valinneet. Lumipäiväkirjan päähenkilö yrittää ottaa vastuuta, jäljittää tapahtumia, mutta ei hänkään voi menneisyydestä vastata. Hän saa anteeksi. Mies kuitenkin tuntee vastuuta ja/tai syyllisyyttä siitä, mitä valintoja hän on tehnyt. Tytär Laura kantaa hänen valintojensa seurauksia. Isä on huolissaan tyttärestä, joka harjoittaa laittomuuksia. Lukijakin jää miettimään, mihin lapset oikein ajautuvat? Sattuma sen aiheuttaa, mihin he ajautuvat?

Mutta ei historiasta voi NYT sanoa, että silloin tehtiin väärin. Mennyttä pitäisi tuomita oman aikansa kriteereillä.

Päähenkilö on kyllä nössykkä, jolla on ympärillään anarkistinaisia. Jos mies ei kerran aikanaan valinnut Saksaa ja Sigridiä, mitä hän valittaa. Hän ei kykene olemaan todellisuudessa; hän vain haikailee menneisyyttä. Suhteen katkeamista ei Haahtela lainkaan selitä, sen syy jää epäselväksi. Mutta kun mies saa anteeksi, hän palaakin nykyhetkeen. Siinä on tavallaan katharsis.

Oliko kertoja miettinyt suhdetta aikaisemmin? Sigrid oli jo oikeastaan kadonnut hänen mielestään, muisto aktivoitui lehtileikkeestä. Tai ainakin naisen ajattelemisessa oli tyhjä kausi.

Miehen valinnat ovat olleet ajautumista. Näin se menee oikeassakin elämässä: valinnat tulevat sattuman kautta. Sattumille vain halutaan löytää järkevä jatkumo. Tulevatko valinnat sisältä vai ulkoa? Kieltääkö mies totuutta? Elämän kanssa pitäisi olla koko ajan tuntosarvet herkillä. Pitäisi tiedostaa, mihin on menossa. Onko mies missään kohtaa tavoitteellinen? Ajautuuko hän koko ajan?

Haahtela muuntelee kirjan teemoja muissakin kirjoissaan. Tässä teemoista syntyy kaunis tulos. Lumipäiväkirjan  kieli on todella kaunista. Tunnelmaan pitää mennä mukaan, tekstiä ei saa ruveta analysoimaan. Lukiessa tuntuu kuin soisi koko ajan jazz taustalla. Tarinaa on oikein miellyttävä lukea, tulee luetuksi toiseenkin kertaan.

Miten paljon mahtuukaan pieneen kirjaan: parisuhde, sen ihanuus ja kurjuus, historian tapahtumat Aleksanteria myöten, menneen hakeminen… Lumipäiväkirjan voi lukea hitaasti – ja sitten nopeasti uudelleen. Yleissävy on melankolinen. Mutta miehen avioliitosta jää tuntuma, että kyllä he oikeasti rakastavat toisiaan. Kirja on myös lohdullinen.

Mies vatvoo lopulta kaiken, mitä hänen lähisuhteissaan on tapahtunut/ tapahtuu. Tällainen on yksi tie käydä asioita läpi. Tarinan lopussa mies on myös parantunut sairaudestaan.

Mutta minkä takia pitää vetää bordellikokemus rajuksi. Se on irrallinen, epätodellinen tapahtuma. Onko siinä jotain symbolista? Mutta millään ei keksi, mitä symbolista. Palautetaanko siinä mies karusti todellisuuteen? Onko kyse tuomarin moraalisesta näpäytyksestä? Ei bordellikohtaus ole turhanpäiväinen. Mutta vaikea sille on syytä keksiä. Eikä kirjailija selitä, mikä episodin merkitys on.

Haahtela jättää tarinan avoimeksi. Kirjaa voi kuvitella vielä sen sulkemisen jälkeen. Se synnyttää lukijallekin assosiaatioita. Haahtelan kanssa kysymykset ovat tärkeämpiä kuin vastaukset.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s