Joulukuu 2012 – Tuomainen: Parantaja

Antti Tuomaisen (s. 1971) kolmas romaani Parantaja (Helsinki-kirjat, 2010) sijoittuu Helsinkiin, joka on tuttu, mutta silti vieras. Eletään määrittelemätöntä tulevaisuutta ja alkavan katastrofin aikaa. Ehkä ilmastonmuutoksen kurimuksessa kaupunki tulvii vettä ja kurjia oloja pakenevia muukalaisia. Runoilija Tapani Lehtisen vaimo on kadonnut. Mutta poliisi hädin tuskin pystyy tutkimaan vakavampiakaan rikoksia, eikä yhden naisen vuorokauden kestänyt hiljaisuus hetkauta ketään. Ainaisessa sateessa mies alkaa seurata Johannan jälkiä yhä syvemmälle. Hän kursii kokoon johtolankoja ja paljastuksia vaimon menneisyydestä. Johanna oli juuri kirjoittamassa juttua Parantajaksi kutsutusta sarjamurhaajasta… Parantaja sai Vuoden johtolanka -palkinnon 2011.

Piiriläisiä tarina enimmäkseen ihastuttaa:

Erikoiskiitos siitä, että tutustutaan Antti Tuomaiseen. Jos tämmöinen romaani on dekkarihyllyssä, kaikki lukijat eivät sitä välttämättä löydä. Aivan ihastuttava kirja, tässä miellyttää moni asia: Helsinki-miljöö, tapahtumien paikkoja pystyy seuraamaan mukana. Se on myös rakkaustarina. Parin suhde on kuin nuorten ensi ihastus, rakkaus on niin puhdasta miehen kannalta kuvattuna. Tulevaisuusnäkymä on todella mielenkiintoinen, kiinnostavasti kuvattu. Romaanin loppu on vain heikko kohta.

Parantaja on yhtä aikaa dekkari, rakkausromaani ja dystopia-scifi. Ilmastonmuutos (dystopia) on vähän kuin kulissina taustalla, mutta nousee lopulta pääosaan.

Dekkarijuoni on hieman kökkö. Esimerkiksi ilmastonmuutosidealistin ja vartiointiliikemafioson yhteistyö on epäuskottavaa. Toisaalta kahden erilaisen rikollisen liittyminen yhteen on uskottavaa siltä kannalta, että mätä pari kuvaa sitä, millaista ihmisten väliset kytkennät voisivat tuolloin olla. Mutta epäuskottavuuden antaa mielellään anteeksi, koska romaani on niin kiinnostavasti kuvattu tulevaisuuden painajainen. Taustalla olevat tuomiopäivän tunnelmat on niin säpsähdyttävän hyvin kuvattu. Kriisin yksityiskohtia paljastetaan ikään kuin ohimennen, sivulauseissa. Lukija haluaisi tietää enemmänkin. Uteliaisuus herää esimerkiksi siihen, miten politiikka tuohon aikaan toimii. Se kyllä kerrotaan, että Stubb on näköjään ylennyt pääministeriksi. Muuten politiikkaan ei perehdytetä. Missä luuraavat halla-aholaiset, kun Helsinki täyttyy ilmastopakolaisista? Vieläkö politiikka jaksaa kiinnostaa ihmisiä? Ainakin sanotaan, että eduskuntatalo on ympäröity panssariaidoilla. Romaanissa ei oteta kantaa siihen, minkä takia asiat eivät toimi.

Ympäristö on tosi hyvin kuvattu, se ei ole ylikuvattu tai peloteltu. Tuollainen meno on vain elämää ja siihen on sopeuduttava.

Ilmastonmuutos on aiheena ajankohtainen, samoin valelääkärit ja vartiointiliikkeiden pullistelu. Puhumattakaan kaupallisen median pinnallistumisesta ja pornoistumisesta. Kirjaan on saatu kaikki mukaan, ei puutu muuta kuin Talvivaaran kipsisakka-allas. Puhtaasta vedestä tulee olemaan pulaa. Kyllä se hyvinkin tulee näin olemaan kuin romaanissa on kuvattu. Lukiessa masentuu, koska matkan aikana näkee, että tällainen on mahdollista. Kuvaus on kauhean realistista, tällainen muutos on ymmärrettävä.

Jännä, miten ympäristökatastrofi vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan. Uhka on niin epämääräinen, että kaikki pelaavat vain omaan pussiinsa. Ei ole yhteisvastuuta. Ilmastonmuutoksen tuottama dystopia on pelottava juuri siksi, ettei ihmiskuntaa siinä uhkaa pelkästään luonnonvoimat. Uhkana on pikemminkin ihmisten oma raadollisuus ja vastuunpakoilu. Yhteiskunta rapautuu pala palalta, vaikka öljystä ja insinöörien taidoista ei olisikaan pulaa. Suurin ongelma on se, etteivät ihmiset enää välitä vaan antautuvat kyynisyydelle. Tässä suhteessa Parantaja poikkeaa sellaisista scifi-tarinoista, joissa ihmiskuntaa uhkaavat ulkoavaruuden oliot tms. muukalaisperäinen vihollinen luo yleensä sellaista ”talvisodan henkeä”. Mutta ilmastonmuutos on hahmoton hirviö, joka etenee salakavalasti. Sitä ei voi nitistää hopealuodilla. Sitä ei välttämättä edes tunnista ennen kuin on liian myöhäistä. Meistä ei ole enää talvisodan henkeen. Tarinan taksikuski Hamid varmaan tietää talvisodastakin jotain, kun tietää muutenkin merkillisesti.

Tarinan varsinainen sankari on peruspoliisi Jaatinen, joka hoitaa hommansa, vaikka se tuntuukin aivan absurdilta tuollaisessa tilanteessa.

Tässä ei puhuta mitään lentoliikenteestä! Eikä puhuta myöskään öljyn loppumisesta. Sitä todella riittää.

Tulevaisuudesta turvallisuudesta on tullut tärkein kauppatavara. Ei tunnu mitenkään mahdottomalta ajatus juuri tuo turvamiesten rikollisuus. Parantajassa vartiointiliikkeet ovat kuin mafia. Ja tuntuu hyvin luontevalta, että poliisistakin lähtee väkeä vartijoiksi. Niin helposti sitä lipsahtaa lain ja oikeuden toiselle puolelle… Herkullinen yksityiskohta on se, että Porthanian kuuluisan pyöröoven tilalle on tullut metallinpaljastin.

Helsingin miljöö tulee tässä niin todelliseksi.

Henkisellä tasolla Parantaja on mielenkiintoinen kirja. Ystävätkin ovat lopulta sellaisia, joita ei todella tunne. Rakkaussuhteesta lukija tietää vain miehen kannalta. Rakkaus on puhdasta ja kirkasta, kuin nuoruudenrakkaus.

Se, että kirjailija viittaa rakastavaisten lopulta päättyvän itsemurhaan, ei ole yllätys, vaan ainoa mahdollinen happy end. Tai siis tässä on yksi tulkinnallinen vaihtoehto. Pariskunnan elämä muuttui niin kauheasti, että tuollainen on heille ratkaisu. Kollektiivinen itsemurha on yhden tyylisuunnan romantiikkaa. Kirja alkaa dekkarina, mutta päättyy antiikin tragediana. Kirjailija vastaa tarinan alussa heittämäänsä kysymykseen: kumpi on pahempi, nopea romahdus vai hidas mureneminen? Se on filosofinen ongelma. Nopea romahdus on pienempi paha kuin hidas mureneminen. On pienempi paha päättää elämä tähän.

Toisaalta sitä haluaisi nähdä, ettei kyse ole itsemurhasta. Loppuun voi pettyä.

Miehellä on kaikki kunnossa, mutta hänen elämänsä on näköalatonta. Hänellä ei ole muuta tulevaisuutta kuin vaimonsa Johanna. Tällainen rakkaus on piste, josta voi lähteä pois, koska muutakaan ei ole. Parantajasta tulee mieleen 1950-luvun leffa Viimeisellä rannalla. Kokonaiset perheet ottivat myrkkypillereitä ja välttivät näin tuskallisen kuoleman.

Voisiko loppu olla niin, että pistooli edustaa turvan löytymistä? Runoilija on valmis puolustamaan.

Mitä loppu oikein lopulta tarkoittaakaan? Se jää lukijan tulkittavaksi.

Kertojan kirjoittamisen tapa vastaa toimittajan tapaa kirjoittaa. Sujuvaa ja nopealukuista. Tuomaisen ”niukkaa” ja ”ytimekästä” kielenkäyttöä on arvosteluissa kovasti kehuttu, mutta välistä kirjailija syyllistyy myös mitäänsanomattomiin teennäisyyksiin, etenkin havainnoidessaan ihmisten eleitä ja ilmeitä. Kuten: ”kasvoilla viivähti ohikiitävä neutraalista poikkeavan ilmeen alku”… Kun lukija yrittää moista visualisoida, ei oikein onnistu. Niukempaa ja ytimekkäämpääkin ilmaisua on nähty. Välillä vähän keikailun makua.

Lukiessa jää miettimään, mitäs lajia tämä oikein on. Vain paikoin kerronnasta tulee dekkarimainen tunnelma. Parantajassa ei mässäillä ylettömällä väkivallalla, niin nykyisin tehdään. Dekkarin pitää olla uskottava, siis juonen kokoonpanon pitää olla sellainen. Esimerkiksi Matti Yrjänä Joensuun romaaneissa ei ole niin hirveästi juonta, mutta tarinaa kerrotaan poliisin näkökulmasta.

Kirja koskettaa niin paljon, että se tulee uniin.

Jossain kohden sanotaan, että muutos tällaiseen tapahtui todella nopeasti, Alexander Stubbin elinaikana.

Jännä, miten taksikuskista, joka on maahanmuuttaja, tulee tarinan selviytyjä. Hän on tämän ajan Rokka. Hän onkin erilainen, hänellä on eri näkemykset asioista. Hän tulee toisesta kulttuurista. Joka tapauksessa hän tulee aina tilanteisiin pelastavana enkelinä.

Median pinnallistuminen on hyvä sivuteema, siitä haluaisi lukea enemmänkin. Johannan esimiehen nuhruisuus on vain valeasu, hän on fiksumpi kuin antaa ymmärtää. Hän edustaa viimeistä valtakunnallista lehteä, jonka pitää tehdä sellaista, mitä ihmiset haluavat lukea. Ja mitä ihmisraukat haluavatkaan lukea sanomalehdistä Tuomaisen tulevaisuudessa… Todella lohdutonta, masentavaa. Mutta luettaisiinko silloin itsekään Shakespearen koottuja, jos tuollaiseen tilanteeseen joudutaan?

Parantajassa on lohdutonta ajattelua kaikesta muusta paitsi rakkaudesta. Ei kirjailija löydä muuta valoa. Tekee tosissaan pahaa. Mutta onhan Jaatinen! Hän on suoraselkäinen, valopilkku.

Tarkiainen on koko kirjan piru. Häntä kuvataan paljon, mutta mikä hän oikein? Hänessä on idealismia, joka menee liiallisuuksiin. Hänestä ei saa otetta. ”Mä olen Tapani hyvän puolella. Ei mulla aikoinaan ollut sen vähäisempää tavoitetta kuin maailman pelastaminen. Nyt kun maailmaa ei voi pelastaa, pitää huolehtia siitä, että hyvä elää ainakin yhtä pitkään kuin pahuus ja itsekkyys”.

Romaanissa kuvataan poikkeustilannetta: millainen ihminen on silloin, kun katastrofin ainekset ovat näkyvissä. Ihminen syyttää toista. Jonkun täytyy olla vastuussa. Lukija joutuu vastaamaan peruskysymykseen: mitä itse tekisi tuossa tilanteessa? Tulevaisuuteen on niin lyhyt aika, mutta miten siinä ajassa ollaankin saatu sössittyä asiat… Taudit ja sairauden jylläävät, lisää kuolleita tulee edellisten aaltojen jälkeen. Tällaiseen voi suhtautua tyynesti, kun ei itse tule elämään aikaa, joka on tulossa.

Mielenkiintoista on se, että on insinöörejä, on öljyä, on tekniikkaa jolla torjua ilmastonmuutosta, mutta sitä ei viitsitä tehdä. Ei viitsitä, koska halutaan kuluttaa, ei haluta elää niukasti.

Materiaalia riittää, jos haluaa ryhtyä miettimään kirjan herättämiä ajatuksia, mutta kuluuko aika silloin mukavasti?

Parantaja on hyvä muistutus maailmanmenosta. Varsinkin kun siinä liikutaan konkreettisilla, tutuilla kulmilla. Kirjan ympäristön suorastaan näkee.

Lopun rautatiekiskoilla juokseminen tuntuu teennäiseltä. Loppu voisi olla toisenlainen; se pilaa koko kirjan.

Kohtuullisen hyvin kirjoitettu.

Parantaja oli hyvä valinta. Eipä tätä muuten olisi kirjaston hyllystä löytänyt.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s